Olen kärsinyt selkäkivuista säännöllisesti nyt reilu 4vuotta. Säryt alkoivat siis odottaessani esikoista ja selän takia jäin myös sairauslomalle töistä molempien poikien odotusaikana. Selkäni on särkeilly myös aikaisemminkin, ensimmäisen kerran muistaakseni reilu 10vuotta sitten. Silloin se kuvattiin ja kävin parikymmentä kertaa fysioterapiassakin tämän vaivan vuoksi, mutta olin "liian nuori" kärsimään selkävaivoista. Raskausaikana myös toki keskustelin asiasta eri lääkärieden kanssa, mutta vastaus oli aina "Tämä vaiva paranee synnyttämällä":... Noh... Tämän totesin p*skapuheeksi jo esikoisen jälkeen. Mitään helpotusta en siis koskaan oikein vaivoihini saanut. Jumppaohjeita ja särkylääkettä vain.
Välillä on ollut hyviä kausia tai päiviä, niin että särkyä ei meinaa edes huomata. Mutta sitten tulee niitä päiviä kun kyyneleet silmissä yritän pönkiä sängystä ylös ja pelkkä ajatuskin istumisesta saa pahoinvoivaksi. Ja siis syy, miksi lenkkeilen vain MAXIMISSAAN muutamia kertoja viikossa on juurikin tämä. Kävelyn jälkeen särky vie jalat alta. Alkuun mä ajattelin, että tämä kyllä helpottaa kun painoa lähtee, mutta ei... Ei se helpottanut. Keväällä kävin pojan päivähoidon mukana Korkeasaaressa ja reissu kesti kokonaisuudessaan n.6tuntia, mutta mä kärsin tästä reissusta melkein kaksi viikkoa. Pari ensimmäistä päivää meni ihan totta vain maatessa, koska särky vaan oli niin kova, eikä lääkkeistä ollut apua.
Nyt, yli vuosi edellisen synnytyksen jälkeen, kymmenen kiloa kevyempänä ja "muutamia" tunteja jumppaa takana, tilanne ei ole muuttunut mihinkään. Ehkä enemmänkin vain pahentunut. Hetkellisen helpotuksen saan kyllä kuntosalilla, mutta tämä ei muutamaa tuntia kauenpaa kyllä kestä.
Kuun alusta vihdoin päätin varata itselleni ajan lekuriin ja sieltä hoitaja ohjasi minut ensimmäisenä fysioterapiaan. Fysioterapeutti käänsi ja väänsi ja tutki perusteellisesti ja tuomio oli liian heikot syvät selkälihakset. Eli jumppaa jumppaa jumppaa... Kotiin sain muutamat yksinkertaiset jumppaliikkeet ja ohjeeksi lenkkeilyä kivun sallimissa rajoissa sekä kuntosalin jatkuminen. Muutamat liikkeet piti ottaa saliohjelmasta pois ja ensi keskiviikkona on uusi aika, jolloin lisäämme ohjelmaan muutaman uuden liikkeen, joiden tulisi siis vahvistaa ja avata näitä mun olemattomia lihaksiani =) Ja arkisissa toimissa, kuten tiskikoneen tyhjennys, lasten pukeminen, siivoaminen, ergonomia on isossa osassa ja mun täytyy muistaa olla kumartelematta ja käyttää jalkojani selkäni sijaan.
Perjantaina oli sitten tapaaminen lääkärin kanssa tästä asiasta. Lääkäri totesi selässäni pienen pullistuman, joka siis painaa hermoja ja näin lihakset ovat alituiseen jännityyneenä. Hoidoksi fysioterapiaa ja pahimpaan kipuun kortisonipiikkiä. Vielä en piikkiä suostunut ottamaan, koska ajatus selkään tökkimisestä ei ole kovin mukava. Mutta jos fysioterapiasta ei apua saa tai särky pahenee, niin silloin kokeillaan sitten tuota kortisonia. Leikkaukseen lääkäri ei vielä suosittele (ONNEKSI), koska pullistuma voi sieltä itsestäänkin hävitä, ja se ei kuulema kovin suuri ole. Purkki Panadolia reseptillä ja jumppaamaan... Eli näillä mennään TAAS ja katsotaan mihin tie vie.
Ja tästä pääsenkin sopivaa aasinsiltaa pitkin ILO-FIILIS-ONNI -tapahtumaan, jossa eilen ystäväni kanssa poikkesin =) Noh.... Iltahan meni selkää voivoitellessa, mutta olipa mukava päivä!! Hieman pienet nuo messut olivat, vaikka kyllähän sieltä mukaan tarttui taas tuliaisia. Ja koska tämä oli ensimmäinen äitivapaa-päivä, enedesmuistamilloin, niin otettiin kaverin kanssa sitten pitkän kaavan mukaan ;)
Messujen jälkeen karmee nälkä yllätti ja pakkohan se oli jokin ruokapaikka löytää. Eli suuntasimme Lahden keskustaan ja siellä Santa Fe:hen.... Se missä me tämän jälkeen kävimme, taidan jättää mainitsematta, eiköhän kuva kerro kaiken :P
Niin että se siitä laihduttamisesta....
Ja siis kaikki tämä tapahtui TYYLILLÄ.... Kuten aina ;)
Vi sees, ögen!!! <3
