Liikuntaa olen ihan kivasti ehinyt tällä viikolla suorittamaan. Maanantaina kävin uusimassa sali kortin ja avasin syksyn kauden kevyesti pumppaillen. Pakko oli vähän tiputtaa painoja, koska taukoa on tullut melko paljon, mutta tein sitten vähän pidempiä sarjoja.
Keskiviikkona kävin fysioterapeutin juttusilla tämän minun selkäni kanssa ja sain parin viikon päähän uuden ajan. Muutaman yksinkertaisen jumppaohjeen sain, jolla herättelen alaselän syviä selkälihaksia, sekä arkierkonomia oli suuressa roolissa =) Ensi viikolla on aika myös lääkärille, joten palailen varmaan tämän jälkeen tarkemmin aiheeseen, jos vaikka selviäis, että mikä siellä kiukuttaa. Kävely, joka on tuottanut suuriakin tuskanhetkiä, saa nyt palata viikottaisen liikuntaan, mutta lyhyemmillä matkoilla. Fyssari neuvoi aloittamaan 500metristä (jolloin yleensä kipu alkaa), mutta torstaina selkäranka ei antanut myöten kääntyä niin aikaisin kotiin, joten 1,5km tuli mittariin :/ Toki se tuntui selässä, mutta ei niin pahasti kuin normaalisti, sillä "lämmittelin" selkälihakset ennen liikkeelle lähtöä =)
Ja eilen illalla palasin salille. Kevyet painot ja pitkät sarjat, rauhalliset liikkeet ja keskittyminen loppuun asti! Näillä ohjeilla siis mennään nyt hetken aikaa ainakin. Toki tämä nyt ei mitään uutta ole, rauhallisesti loppuun astihan sen KUULUISI mennä, mutta kaikkihetimullenyt luonne on joskus erimieltä ;)
Ja tähän loppuun vielä, notta mitä sinne ruokapäiväkirjaan on oikein ilmesynyt =)
Persikka rahkaa
Spagettia ja kaikkee muutakin
Persikka-Banaani-Päärynä-Smuutia ja wassermeloonia
Mustikka-Persikka-Vadelma-Smuutia
Ja kuinka voin vastustaa tuoreista mustikoista leivottua piirakkaa?!
En mitenkään.. Onneksi sentään n.15l päätyi pakkaseenkin,
vaikka muutamat tortut ehdinkin vääntää..
Ja pakko myöntää, että suklaata on mennyt ihan kiitettävästi elokuussa.
Enemmän kuin moneen kuukauteen yhteensä! :O
Mutta sain vinkin tästä Brunbergin herkusta ja mietin, että
onko tämä liian hyvää ollakseen totaa?!?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti